tässä saattaa olla ensimmäinen headsettini
-
Jos nuo ovat oikeasti kelvolliset, niin eiku shopaten.
Minulla on monikanavaäänet vain ns. leffa- ja konsolipisteessä, peli PC:llä ei ole. Sitten moisten kanssa kehtaa yölläkin pelata enemmällä volumella.
Lisäksi korona-aikana tarvitsisi välillä jotain videopuheluitakin vaan kun ei ole edes headsettiä (kameraa en hanki).
-
Kaizu sepustaa: Näistä en luovu: kohta kymmenen vuotta täyttävät Sennheiser PC 363D -pelikuulokkeet
Hiirimaton vieressä lojuvat Sennheiser PC 363D -kuulokkeet ovat edelleen aivan saman näköiset kuin uutena, vaikka ne on hankittu yhdeksän vuotta sitten.
Minulla on ollut "ikuisuuden" Sennheiser HD 600 kuulokkeet. Mitään mikkiähän niissä ei ole.
Monikanavaisuus jäi turhakkeeksi
Oikeasti toivon, että VZR Model Onen surround toimii, sille olisi käyttöä. Samaten sille mikrofonille, ei tosin peleissä. Luurien täytyy myös olla oikeasti laadukkaat ääneltään, muuten ei kauppoja tule.
Jopa Nintendo DS:n minikaiuttimilla on jossain peleissä saatu toteutettua ääneen suunta siten, että se oikeasti toimii eli tuntuu tulevan vaikkapa takavasemmalta (näin vahvasti muistelen, en kyllä muista mikä peli oli kyseessä).
Kuva Wikipediasta:
-
Jostain sain idean, että luurit ovat mallia USB-DAC vaan ei, ihan normi analogiplugi niissä on. Tästäkö luureille kaveri: Astell&Kern Launches USB-C Dual DAC Cable