Blade Runner (PC 1997)
-
Pelihän ilmestyi aikoinaan ja oli vähän erilainen seikkailupeli kuin mihin normisti oli totuttu, nyt ei ole mikään puhdas point’n’cliksu lainkaan kyseessä.
Westwood sai tuolloin lisessin tehdä pelin, se ei siis ole mikään suoraan leffasta kopioitu vaan seisoo tarinallisesi ja juonellisesti omilla jaloillaan varsin tukevasti. Elikkäs peli on rinnakkaistarina leffalle, tuttuja paikkoja ja hahmoja siitä esiintyy myös tässä pelissä kuitenkin.
Pelin pääosassa on Ray McCoy, mies on duunissa samassa yksikössä kuin mitä elokuvan puolella oli Rick Deckard (Harrison Ford). Tässäkin on siis tavoitteena jahdata replikantteja, elikkäs robotteja jotka luulevat olevansa ihmisiä mutta erinäisin tutkimuksin heistä pitäisi saada juttelemalla ja laitteiden avulla sen verran varmat todisteet kaivettua esiin että asia paljastuu. Noita apulaitteita on pelaajalle pelissä samoja tarjolla kuin mitä oli elokuvassa ja sekös myös kivasti tunnelmaa nostattaa
haastattelulaitekin löytyy.
Poikkeuksellisesti peli joka ikinen kerta kun sen aloittaa niin se arpoo ketkä ovat replikantteja kulloisellakin kerralla. Joten joka kerta samat tyypit eivät todellakaan ole niitä, se tuokin peliin melkoisesti uudelleen pelaamisen intoa ja arvokkuutta, aivan toisella tapaa kuin mitä perinteisissä seikkailupeleissä oli ollut.
Alueet on sinänsä aina samat jne… pelin peruspohjana on seikkailu ja hiiren avulla tutkitaan paikkoja ja jutellaan ihmisille (jos ovat ihmisiä siis), johtolankoja ja vihjeitä lähemminkin tutkaillaan kuten valokuvia zoomaillaan ja niillä leikitellään jotta johtolankoja löytyisi.
Grafiikka on tietyllä tapaa nykyään palikkamaista mutta ei häiritse hirveästi, sopii aika hyvin kieltämättä peliin, joitain nykyajan kultasilmiä varmaankin risoo mutta meikälle tuo vain fiilistä melkeinpä enempi, taustoja enempi vielä tuo korostuu hahmoissa sekä valivideoissa. Muutoin taustat ovat tyylikkäitä.. neon valota vilkkuvat, savuja höyryjä leijailee, vesi vihmoo, varjot tuovat hyvin elävyyden tuntua visuaalisuuden puolesta tähän kokonaisuuteen. Noin muutoin visuaalisuus on kohdillaan ja kuin elokuvasta, Syd Mead vastasi elokuvan visuaalisuudesta ja oli myös konsulttiapuna pelin puolella, mies antoi elokuvassa käyttämättömiä alkuperäispiirrustuksia (rakennuksia, esineitä) peliä tehdeiden tyyppien käytettäväksi tähän peliin.
Pähkäiltävää riittää ja jos jää johonkin jumiin niin siinä sitä sitten ollaan ja ihmetellään että mitäs nyt, joko pelaaja hoksaa mitä pitää tehdä, tai tekee sen vahingossa mutta homma saattaa jäädä kyl aika pahastikin jumiin… toki nykyaikana Google, Youtube jne… pelastaa pälkähästä mutta toista se oli ennen !
Pelissä on myös useampia vaihtoehtoisia polkuja ja loppuja, joten ei hassumpaa sekään
Tunnelma pelissä on kohdillaan, jota se huokuu valtoimenaan ! Siltä osin ajanhammas ei ole tätä purrut laisinkaan. Muutama leffan näyttelijä antoi myös äänensä peliin, siis jos heidän hahmonsa nyt ylipäätään pelissä on, yksi näistä oli Rachel (Sean Young).. sentään itseään Deckardia pelissä ei pysty tapaamaan. Äänipuolella tai pikemminkin musiikin puolesta niin valitettavasti Vangeliksin musaan ei myöskään oikeuksia pelin puolelle irronnut, joten ne jouduttiin väsäämään ihan erikseen.
Peli oli reilut 20-vuotta todella vaikea, käytännössä mahdoton saada nykykoneilla pelittämään… mutta GOG koodivelhot elikkäs käytännössä CD Projkekt Red sitten väsäs takas taidoillaan tuon puuttuneen ja kadonneen koodinpätkän suht hiljattain vasta, jolloin peli tuli heidän digikauppaansa myyntiin
Tästä kait jonkinsorttinen Remaster (ei ilmeisesti Remake kuitenkaanko ?) ole kans ollut kovastikin tulossa, jolloin myös konsolit pääsevät tästä hienosta seikkailusta nauttimaan, joka on kuitenkin nyt ilmeisesti kohdannut ongelmia ja ottanut takapakkia, joten ilmestyneekö nyt sitten laisinkaan ?
Seuraavalla videolla on mukana menossa myös eräs pelin reossa vahvasti mukana ollut henkilö antamassa mielenkiintoisia kommentteja !
Blade Runner - Looking Back with Louis Castle (Westwood Studios)
In this video, we will look back at one of the greatest movie adaptions in video game history and one of my personal favourite games of all times: Blade Runner by Westwood Studios. For that, I have invited Louis Castle, founder of Westwood Studios and Art Director, Creative Director and Technical Director of "Blade Runner - The Video Game" to share some insights into the process of making that games - and other anecdotes around this masterful adaption of Ridley Scott's seminal Cyberpunk-Film Noir classic!
https://www.youtube.com/watch?v=D623rBiAVX0
-
@tomi-n sanoi ryhmässä Blade Runner (PC 1997):
Poikkeuksellisesti peli joka ikinen kerta kun sen aloittaa niin se arpoo ketkä ovat replikantteja kulloisellakin kerralla. Joten joka kerta samat tyypit eivät todellakaan ole niitä, se tuokin peliin melkoisesti uudelleen pelaamisen intoa ja arvokkuutta, aivan toisella tapaa kuin mitä perinteisissä seikkailupeleissä oli ollut.
Okei, tuota en tiennyt. Mokasin muutenkin kun sen pelasin - valitsin helpon tason.
Kuvittelin siis, että pelissä olisi siihen aikaan tyypillisiä (aivan kökköjä) arcade osuuksia vaan tuo taisi vaikuttaa suoraan puzzlejen määrään/vaikeuteen.
Peli oli reilut 20-vuotta todella vaikea, käytännössä mahdoton saada nykykoneilla pelittämään… mutta GOG koodivelhot elikkäs käytännössä CD Projkekt Red sitten väsäs takas taidoillaan tuon puuttuneen ja kadonneen koodinpätkän suht hiljattain vasta, jolloin peli tuli heidän digikauppaansa myyntiin
Tätä pohdinkin, minulla kun on se alkuperäinen julkaisu. On minulla kyllä antiikkirautaakin.
Tosin tämän toiminnasta ei taida kiitos mennä GOGille vaan ScummVM:n kehittäjille. Silläpä minäkin sitten pelin uudelleen pelannen.