Ampumahiihto
-
Nyt kun uransa päätti sitten Mäkäräisen Kaisa, niin sinivalkoristilipun saaminen korkeimpaan salkoon on lähinnä C64:sen joikkarin vimputtajien varassa
RTL Biathlon 2008 (PS2) & (C64) Winter Games Biathlon
Saksan suunnalta näitä kovasti väsäsivät useamman vuoden ajan vuosipäivistyksinä, samoin tuli mäkikyhhypelisarjaa kans.
Saksalaisten käsialaa on niin kansikuvassa (ja takakannessa) poseeraavat Magdalena Neuner, Kati Wilhelm sekä Michael Greis), muun maan tähdille ei siis ole annettu sananvaltaa tällä kertaa naamaansa esitellä.
17 eri kisaa tähän otettu eri puolilta Eurooppaa toki ja taitaapi olla hyvin pitkälti nuo lisenssoitu, siis nimiensä puolesta, ei taida mitään yksi yhteen kurvailua olla ja laserskannattua meininkiä kuitenkaan kuten nykyään autopelien puolella on tapana mainostaa. Seassa myös Suomen oma paikka elikkäs Kontiolahti ! löytyy paikkoja myös kuten Oberhof, Östersund, Rurhpolding, Holmenkollen joissa vaikkapa on MM-kisoja ja Maailman Cupeja vuosi toisensa perään järjestetty, sekä melkoiset kemut tuppaavat aina varsinkin Sakan maalla olemaan katsomossa paikan päällä, siellä suuria juhlia ja tapahtumia ovat aina… todella suosittu laji nimittäin Saksassa.
Kilpailumuodoissa, löytyy niin takaa-ajoa, sprinttiä, massalähtöä. Viralliset säännöt jne… jopa Career mode löytyy
siinä hepulla on Speed, Technique, Stamina, Power ominaisuudet joita sitten koetellaan kehitellä peremmiksi.. lisäksi löytyy pari Special Skillsiä kans.
Itse hiihtäminen on staminan kanssa taitelua, erityisesti sen mittarin kanssa. Vedetäänkö missä vaiheessa turboruuvia pohjaan ja hapoille, vauhti hiihdettäessä nousee aivan julmetusti joksikin aikaa, mutta se saattaapi kostautua sitten ammunnassa. Sekä jos liian ylitse vetää hiihtämällä, niin sitten alkaa jo perushiihtäminenkin hyytymään melkoisesti, kun pidetään matkavauhtia yllä joka on suunnilleen samaa sitten kuin kaikilla muillakin..
..sellaista taktista pelisilmää vaativaa. Toimii ihan kohtalaisesti. Pidemmän päälle ja pidemmissä pelisessioissa ehkä hivenen tylsää mutta ei surkeaa kuitenkaan.
Hiihdetttäessä kuvakulma on takaapäin. Ampuessa sitten silmistä kuvattu.
Ampumapaikalla pitää ottaa myös tuuli huomioon. Itse pitää täysin tahdata ja hengitystä voi ihan hetkisen ajan aina pidättää joka ei sitten heiluta tähtäintä niin paljon vaan pitää sen hetken aikaa vakaana. Toki jos on äärettömän hengästynyt ja pulssi huitelee hirmuisissa lukemissa niin sitä vähemmän siitä hengityksen pidättämisestä on apua pelaajalle. Aina ampumisen jälkeen sihtauksen aina heittää huitsin nevadaan joten se pitää tehdä joka kerta uudelleen sit, hakeminen siis. Riippuen kisamuodosta niin tulee joko aikasakko, tai sitten pitää lähteä hiihtelemään sakkoringille.
Peliä voi tahkota moninpelinä joko vuorotellen pelaillen ja ajalla ottaa miehestä mittaa. Tai sitten on myös kahden pelaajan Split Sceen, jolloin näkee reaaliajassa että kumpi onkaan edellä !
Peli on ihan ok. Pieninä annoksina silloin tällöin maittaa kyllä edelleen ! mut isompina rupeamina vähän liian itseään toistava. Kelpo ohjekirja on kans kiva lisäboonus.
Toki itse pidän ehdottomana kukkulan kuninkaan edelleen C64:sen Winter Gamesin ampumahiihtoa, siinä on sitä magiaa edelleen. Joystickin vatkaus on hiihtäessä ihan omiaan ! mitä kontrollointiin tulee hiihtämisen suhteen… sitten mitä nopeampaa tahtia siinä teet sitä nopeammin hiihtäjä hengästyy, rytmi on kuitenkin a ja o kaikessa… sitten vähän itse riskeeraa kuinka hengästyneenä tulee ampumapaikalle ja mitä hengästyneempi niin sitä nopammin tähtäin siinä sitten menee. Yksinkertaista mutta todella toimivaa
Sitten on ylä- ja alamäet, alamäissä saa levättyä ja sykettä tasoitettua. Ylämäessä on kans nopeapi rytmityst tarpeen veivauksessa, mutta jos rytmi menee, lähtee myös hiihtäjältä vauhti toaalisesti.. ampuma paikalla pitää sitten itse aina ladata välissä. Noin muuten ei itse tähdätä vaan tähäin menee koko ajan ylhäältä alas yhä uudestaan ja uudestaa, sitä vinhempaa tahtia mitä kovempi pulssi.
Ratojahan tuossa ei ole kuin tuo yksi vain. Joten siltä osin eri variaatiota tule, mutta se kestää aikaa ja pelailua ihan käsittämättömän hyvin edelleen.
Pelin kuvakulmahan on suoraan sivusta hiihdettäessä ja sitten silmistä kun ammutaan.
Hyvä peli
jopa jollain tavalla ajatonkin ja ehdoton suosikkilaji kun tosiaan Winter Gamesissa on muitakin talvilajeja tarjolla.
-
Viimeisen kerran kun olen Biathlonia pelannut kun Amigalle tuli joku Winter Olympics.